Väylä sinne oli kapea, paikoitellen todella kapea. Näkymät väylällä kuitenkin olivat todella upeat. Jäimme miettimään mitkä asunnoista ovat vain kesäkäytössä, ja mitkä ovat ihan ympärivuotisia. Kysehän kuitenkin oli Tukholman esikaupunkialueesta, eikä kuninkaan linnaan ole kuin kymmenisen kilometriä.

Wallenbergin setä on aikanaan halunnut kylpyläkaupungin rakentaa, ja olihan Saltsjöbaden mukavalta vaikuttava paikka. Me kuitenkin vain söimme pikaisen lounaan ja päästimme koirat rantaan hetkeksi. Matka jatkui kohti Sandhamnin tunnettua purjehduspyhättöä. Me kun emme harrasta mitään etukäteisvarauksia ja riskillä mennään, aina on olemassa mahdollisuus ettei paikkaa löydy.

Saimme lounaan kälkeen purjeetkin ylös hieman kylmän oloisessa kelissä. Ukkonenkin oli pari kertaa jyrähdellyt mutta hävisi sitten kuvioista nopeasti. Kun matkaa oli jäljellä reilu pari tuntia, aivan järkyttävä sumu ilmestyi. Hyvä kun keulaan saakka näki, muita aluksia hädin tuskin edes kuuli. Isot yhteysalukset huudattivat torviaan, mutta painelivat täysillä eteenpäin joka tapauksessa. Vaikka pyrimme olemaan väylän sivussa ihan kunnolla, sumusta ilmestyvä paritalon kokoinen alus joka ajaa viittäkymppiä ei ole mukava juttu. Erityisesti kun se tulee suoraa kohti, eikä sinulla ole enää mahdollisuutta lähemmäs rantaa mennä. Ilman toimivaa GPS laitetta olisi ollut vieläkin tukalempaa.

Pääsimme kuitenkin Sandhamnin tuntumaan, ja noin puolen tunnin matkan päästä soittelimme ja kyselimme löytyisikö tilaa. No ei tietenkään, täyttä oli kaikissa paikoissa. Onneksi oli varasuunnitelmaa ja talvella hankittu loistava satamaopus jossa monta sataa hyvää luonnonsatamaa. Ja varasuunnitelma tietysti oli paikassa joka oli n. merimailin päässä Sandhamnista. Suunta sinne siis.

Sumussa löytäminen on aina hieman haasteellista, pääsimme kuitenkin vaurioitta etsimällemme lahdelle. Satamaoppaamme viimeisin painos on vuodelta 2010 eikä kaikkia paikkoja varmasti ehdi tarkistella joka vuosi. Lahdella oli kaapeleita ja ankkurointikielto, ja kaikki rannat täynnä asutusta. Mutta kirjamme mukaa vieressä oli lahti jonne sopii hyvin. Sinne vie kapea salmi jossa pitäisi olla 2,2 m syvää. Mehän tarvitsemme vain 1,85 joten meriveden pieni korkeusbaihtelukaan ei olisi mikään ongelma. Varovasti lähdimme hiipimään salmen läpi ja puoleen väliin saakka näyttikin aivan loistavalta.

Sitten kolisi. Köli oli löytänyt jonkun kiven mutta menimme siitä yli. Montaa metriä ei kuitenkaan päästy kun jo kolisi seuraavan kerran. Nämä ovat niitä luonnon satamaan tulojen ihanuuksia. Nyt laitettiin jo kone vapaalle, ja sitten peruuttamaan tuloväylää pitkin. Eihän se enää onnistunut. Vauhtia oli kuitenkin niin vähän, hieman virtaa ja sivuttaistuulta että ajauduimme ihanasti rantaan ja hiekka-mutapohjaan kiinni. Ei eteen eikä taakse. Kone sammutettiin ja ryhdyttiin katselemaan vaihtoehtoja. Raavas nuori mies olis ehkä jopa pystynyt hyppäämään rannalle kuivin jaloin. Me emme.

Tässä vaiheessa, sumua oli ollut useamman tunnin, ja se oli niin tiheää että se tiivistyi kaikille pinnoille aivan sateen lailla. Vanteista tippui pisaroita ja kansi oli ihan märkä. Kipparin suurin huoli oli, että miehistöllä kaikki hyvin tarkoittaen sitä että karvakuonojen maihinnousu aika oli jo hieman ylitetty ja se asia pitäisi saada ensin hoidettu. Kumijolla esiin ja pumppaamaan. Sillä aikaa kun kapteenska ja koirat kävivät maissa, kippari viritteli ankkuria kuntoon yrittäen saada aikaan mahdollisimman pitkää köyttä. Normaalisti viidenkymmen metrin ankkuriköytemme riittää, mutta koska kippari on laiska hän ei halunnut toistamiseen lähteä soutamaan jollalla ankkuri ulos. Köydelle saatiin mittaa lopulta melkein 200 m ja eikun soutamaan.

Moottori käyntiin ja ankkuriköyttä vetämään. Emme olleet kovinkaan pahasti pohjasta kiinni, sillä kevyt vetäminen irroitti meidät, eikä mitään kolinaakaan kuulunut peruutuksen aikana. Olimme siis kuitenkin olleet salmen keskilinjasta liian paljon rannan puolella. Päätimme kuitenkin ettemme lähde toistamiseen yrittämään, vaan kiinnitymme pieneen saareen jossa ruotsalainen moottorivene oli jo kiinnittyneinä. Satamakirjan mukaan juuri siinä olikin aivan loistava paikka. Ruotsalaiset auttoivat köysien kanssa ja olimme sitten turvallisesti rannassa.

Sumussa

Sama ilman sumua

Seuraava aamu valkeni sumuisena, mutta näytti merkkejä kirkastumisesta. Kalliolta katselimme kun veneitä lähti Sandhamnin suunnalta ja päätimme lounaan jälkeen lähteä katsomaan tilannetta. Sumu kuitenkin palasi, ei aivan yhtä pahana kuin edellišenä päivänä, muttei mitenkään kevyeenä. Sandhamnissa oli tietysti täyttä, ja tullessamme saimme jonotusnumeron 9. Ensimmäinen vene oli odottanut jo pari tuntia…. Kävimme katsomassa Lökholmenin satamaan joka myös kuuluu KSSS seuralle (Kungliga Svenska Segelsällskpet). Sielläkin oli paikat jo täyttymässä, ja järkyttävän kapea salmi johti lahdelle. Jäimme hieman pyörimään kuten parkkipaikalla tehdään, kunnes vastaavan kokoinen vene tulla kolisteli pohjakiviä pitkin salmesta. Tässä vaiheessa päätimme että ei ole meidän paikka. Erityisesti kun kartta sanoi vettä olevan 1,9 m ja meillä oli edellisillan kokemus takana.

Eiku matkaa jatkamaan. Alueella oli kuitenkin lähistöllä kymmeniä luonnonsatamia ja muutama vierasvenesatama myös. Tuultakin oli ihn kivasti ja päätimme suunnata kohti Möjan saarta. Siinä sitten ihmetellessämme ajoimme ohi ensimmäisen sataman huomaamatta, toinen päätettiin ohittaa liian matalana ja kolmannessa kävimme katsomassa tyhjiä paikkoja. Tilaa oli vaikka muille jakaa, mutta poijut kumman lähellä laituria. Koska mitään palveluja ei ollut olemassa, päätimme jatkaa matkaa viimeiseen paikkaan, Långvik. Oikein söpö pieni paikka, matala satama joka oli aivan täynnä. Yhteysaluslaiturin lähettyvillä oli kuitenkin pieni laituri johon meidät ystävällisesti ohjattiin. Emme olleet syväyksestä niin varmoja, mutta samanaikaisesti tuli toinen vene joka oli kuullemma useasti pysäköinyt siihen. Oma kaikumme heitteli hieman mitä sattuu-lukemia, ehkäpä pitkät merilevät häiritsivät sen toimintaa.

Rantauduimme, ja huomasimme myöhemmin ettei siinä kauhean syvää sitten ollutkaan. Tämä tapahtui kun yhteysalus tuli Ruotsalaisten tapojen mukaan täysillä satamaan, pakki päälle täysillä laiturin kohdalla. Alukset aiheuttavat aivan mahtavat allot joille eivät Siljan ja Vikingin laivat ole pärjänneet toistaiseksi. Tässä aaltoliikkeessä pamahti köli pohjaan. Yöksi päästimme itsemme hieman kauemmas ja saimme nukkua rauhassa. Tässä päätä saarta olisi ollut pieni saaristolaisgalleria, mutta aukiolot olivat meille sopimattomat joten jäi näkemättä.

Seuraavan aamuna jatkoimme matkaa läheiseen Finnhamniin, kevyessä sumussa. Saavuimme hyvissä ajoin ennen puolta päivää ja Södra Långvikenin laituri oli lähes tyhjä. Koska satoi jo vettä eikä tuulta oikein ollut, päätimme jäädä seuraavaan aamun saakka. Ja olipas ihana päivä. Luimme kirjoja ja katselimme elokuvaa, nukuimme päiväunet ja illemmalla olikin jo kirkkaampaa. Kävimme koirien kanssa pitkän lenkin ja Peppi keräsi vain kaksi punkkia ja monta sataa siementä eri puista ja puskista. Ne olivat upeasti kietoutuneet rintakarvoihin ja muuallekin. Siinähän sitten puhdisteltiin illan ratoksi.

30.7 jatkoimme aamutuimaan suoraan vastatuuleen pohjoiseen päin, emmekä nostaneet purjeita lainkaan koko kahdenkymmen mailin matkan aikana. Gräddön satamaan pääsimme iltapäivällä juuri ennen kuin rankkasade alkoi. Gräddö sijaitsee Norrtäljeen johtavan väylän varressa muutama maili Kapellskäristä pohjoiseen. Tämän olimme valinneet yöpymispaikaksi ennen Ahvenanmeren ylitystä. Osa syy oli sillä että siellä oli sauna ja suihku luvassa ja myös internet. Pääsimme peseytymään ja virkistäytymään jonkun päivän tauon jälkeen. Internettiä ei kuitenkaan ollut, mutta satamakonttorista saimme tiedon että seuraava päivä olisi mitä ihanin ylitykselle. Kaakon puoleista tuulta ja aurinkoa. Kaatosateessa kävelimme myös kauppaan täydentämään tuoretavaravarastoa, jottei heti tarvitse taas kauppaa löytää. Määränpäässämme Rödhamnista kun tällaisia palveluja ei ole tarjolla.

Gräddöstä lähdimme aamuvarhain, purjeet vedettin ylös pikaisesti ja lähdimme tekemään matkaa kohti Ahvenanmaata. Ja kyllä oli mahtava päivä. Vauhtia piisasti, eikä aallokkoakaan ollut. Olimme tietysti Ahvenanmeren vilkkaassa risteyksessä juuri sopivasti että sai väsitellä Ruotsinlaivoja ja muita rahtialuksia tarkkaavaisesti. Reilussa kuudessa tunnissa taitoimme 36 mailin matkan ja saavuimme auringonpaisteessa Rödhamniin.

Siinä sitten kuivattelimme edellisten päivien kostuneita tavaroita, ja illalla grillailimme uudessa sadekuurossa.