Tuuli ennuste näytti pitävän paikkansa ihan hyvin. Vaikka istumme satamassa, tuuli riepottelee venettä. Hassua on, että tuulilukemat Haapsaaressa ja Rankissa näyttävät täysin säädyllisiltä. Keskiviikko illalla kun menimme maate, näytti veneen mittari parhaimmillaan 17,2 m/s. Mukava oli olla lämpimässä ja hiljaisessa satamassa.
Päivällä kävimme lyhyen lenkin kaupungilla. Kapteenskalla oli asiaa ruokakauppaan. Samalla kävimme Postissa laittamassa FB arvailujen yllätyspalkinnon Riitalle Iisalmeen. Sillä välin kun kapteenska oli postissa, kippari seisoi rauhallisesti osatarin aulassa koirien kanssa. Oli mukavan lämmintä. Muutaman minuutin sai seistä rauhassa ja facebookia katsella, mutta sitten tuli vartijat heittämään pihalle. Kauppias ei kuulemma tykkää. Kummallista, sillä kauppias olen minä enkä muista sellaisia ohjeita antaneeni eikä lappuja ollut ovessa. Pitänee Osuuskauppaan laittaa palaute, että miten sitä omistajia oikein kohdellaan.
Torstai aamulla tuntui kuin olisimme pläkässä. Rannikon mittarit näyttivät tuskin kymmentä metriä, ja oli ihan hiljaista. Johan tässä onkin kaksi yötä jökötetty. Nyt on ennusteita katseltua ja sadetutkaa seurattu sekä suunnitelma laadittu.
Iltapäivän aikana, kun sade lakkaa ja tuuli hieman tyyntyy, lähdemme kohti Ulko-Tammiota. Perjantaina kellumme sitten kohti Pyhtään Kaunissaarta ja lauantaina lähemmäs kotia. Sunnuntaina palaamme kotisatamaan monta kokemusta rikkaampana.