Päästiin perille kymmenen pintaan illalla. Keistiöstä Kihdin reunalle oli upeata purjehdusta. Loppua kohden tuuli tyyntyi ja Nåtön kohdalla mentiin jo kovin rauhallista vauhtia. Määränpää näkyi jo Kihdin toisella puolella, mutta niin näkyi sadekuurotkin. Päätettiin käynnistää moottori ja mennä pikamarssia eteenpäin. Se ei auttanut, kymmenen minuutin päässä satamasta taivas aukeni, eikä se ole vieläkään loppunut. Kosteata siis on ja märkiä päällysvaatteita riittää. Satama oli suojan puolella ihan täynnä, joten katsotaan josko tuuliennuste vieläkin pitäisinpaikkansa. Silloin tuulen ei pitäisi iskeä peräämme kaikella voimalla vaan saamme hiukan turvaa. Pahempaa todennäköisesti on vuorolauttojen aaltojen vaikutukset.
Nyt istutaan tiukasti muutama päivä paikalla ja mietitään seuraavia siirtoja.