2.8.2013 Korppo, Verkan

Teimme matkaa Sottungasta ihanaa maisemareittiä pitkin Jungfruskärin kautta, Houtskarin eteläpuolelta pienen Berghamin vierestä ja sitten Korpposeen.
Tuulta oli mukavasti luoteesta päin. Sottungan suojasta kun pääsimme ulos, ykkösreivi oli kiristettynä heti valmiiksi. Kaikki varmaan muistavat, että tämän pullukan mukavuusraja menee n 6 m/s kohdalla ja reivaus vain parantaa vauhtia ja matkustusmukavuutta. Tuuli puhalsi aika tasaisesti 7-8 m/s ja matkanteko oli mukavan joutuisaa.
Päästessämme Houtskarin kohdalla, tuulta alkoi jo olla toistakymmentä ja ylittäessämme isoa väylää Lövskärin selän kohdalla mittari näytti jo oli 12 metriä. Onneksi saimme lasketellem sivumyötäisessä. Vastatuuleen kryssiminen olisi siinä tuulessa mennytnihan urheilemisen puolelle. Aurinkoa on riittänyt, ja pohjoisen puoleisen hieman rikkaamman tuulen vallitessa, emme ole muitaneet laitta lisää aurinkorasvaa eilisen jälkeen. Nyt pärstäämhieman kiristää, ja kipparin nokka varmaan punertaa upeasti. Sehän nähdään kun taas tänään päästään suihkuun ja saunaan.
Perillä Verkanissa olimme puoli kolmen maissa, vauhtia kun oli piisannut. Vierasvenelaiturin pohjoinen puoli ammotti tyhjyyttään, ja valitsimme tietty laiturin päästä mukavan paikan ja parkkerasimme ahterin laituriin päin.
Syyt puuttuviin kavereihin tällä puolella ovat aika yksinkertaisia. Tuulee pohjoisesta eli ei suojaa. Tämän lisäksi, vain parin veneenmitan päässä on yhteysalusten laituri ja joskus niin saapuminen aiheuttaa pieniä epämukavuustekijöitä ja jotkut eivät vain kestä sellaista. Me olemme tällä reissulla saanut jo niin paljon rynkytystä eri paikoissa, että kun keula on tuulta ja aallokkoa päin, elämä on suorastaan aika ihanaa. Ja ennustekin sanoo että tuuli vain tyyntyy, sekä vielä kääntyy niin mikäs tässä ollessa.

Olemme ihan laiturin päässä, oikealla puolella.

Myslit ovat taas loppumaisillaan, joten lähdemmepä tästä nyt pienelle lenkille K-kauppaan. Näyttää siltä ettei tässä veneessä tämä eväs kestä kauaa. Jos vaikka ostaisimme useamman kilon tällä kertaa että riittää kotiin saakka.

Leave a comment

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s