7.6.2014 Brokholmen 60* 13.6′ N 25* 59,8′ E

Johan sitä aikaa on vierähtänyt edellisestä kerrasta. Hieman huoltoviikonloppuja ja valmistujaisia niin ei ole veneilemään päästy. Viikon päästä alkava lomakin painaa päälle sekä työ- että kotitehtävien puolesta. Tällekin viikonlopulle olisi tekemistä, ja siitä syystä lähdettinkin vasta tänään puolen päivän aikaan.

Alkumatka ei näyttänyt hyvältä. Tuulta oli oikein mukavasti ja oikeasta suunnasta. Sadekuuro ja pieni tihku ei mieltä ylentänyt. Sweet & sour kanapadan nauttimisen jälkeen aurinko alkoi jo pilkottaa. Kiihtyvällä vauhdilla se jahtasi meitä matkalla itäänpäin. Vaikka melkein 7 solmua paahdettiin, auringon sitkeä yritys palkittiin ja se saavutti meidät ennen kuin pääsimme määränpäähämme. Rantautuessamme pilvetön sinitaivas helli meitä, mikäs tässä keinuessa. Lounaistuuli kun tuo mukanaan pientä aallokkoa, joskus ihan aalloiksikin voi kutsua.

Matkalla nähtiin hyvin vähän liikennettä ja melkein kaikki saatiin ikuistettua.

Brokholmenin saaresta on otettu hiekkaa 1900 luvun alussa ja niinkin myöhään kuin1950- luvulla. Nykyään saari on virkistysalueena, ja upea onkin. Useimmiten tästä on pyyhälletty ohi, mutta nyt näytti siltä kuin laituria olisi viime vuosina korjattu.

Näissä tunnelmissa jatkamme illan viettoa ja alamme valmistautua grillispektaakkeliin.

Leave a comment

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s