Muutaman tunnin unen jälkeen kippari ponkaisikin pystyyn jo klo 06.03. Hesarin lukemisen jälkeen hän päätti että on pakko yrittää saada hieman lisää unta ja kömpi takaisin kuorsaavan kapteenskan viereen. Lämpöisen peiton alla uni tulikin uudestaan.
Puoli kymmenen aikoihin sitten oikeasti herättiin. Aamuaurinko oli mitä mahtavin ja suunnitelmassa oli Hankoon pääsy. Tuuliennuste lupasi lounaaseen kääntyvää tuulta, eli täysin vastaiseksi muuttuisi. Illan aavistukset Barösundin rännin moottoriajosta ja Jussarön kapeikkojen armottomasta kryssimisestä näyttävät toteutuvan.
Koirien ulkoilutuksen jälkeen lähdettiinkin sitten matkaan hieman ennen klo 11. Aurinkoa piisaa, ja alkumatkan tuulettomuuskin on vaihtunut upeaksi täysvastaiseksi. Näillä mennään. Kapteenska jopa muisti vetää aurinkorasvat esille.
Tässä hieman eilisillan saldoa
Onnistuimme jopa luomaan hieman varjoleikkiä iltaauringolla
Aamupäivän lähdössä tuli vastaan hiililasti
Next stop: Hangö.