21.6.2014 Tunhamn

Juhannusaaton viimeinen pikkupala oli kevyesti mutakakkua

Juhannuspäivä on sujunut ihanan rauhallisesti. Mitä nyt kapteenskalla oli herätyskello soimassa klo 06.30. Onneksi se on vaihtanut biisiä ja aamulla raikasi Queenin I want it all aamun hiljaisuuteen. Kapteeni ponkaisi ylös kun raketti luullen että jotain vakavampaakin on meneillään. Onneksi ymmäryksen saaminen kesti vain toista sekunttia ja herätys saatiin pois päältä. Kännyhän oli sopivasti sijoitettu karttapöydälle, siis hyvän matkan päähän lämpimästä peitosta.

Aurinkoa on onneksi tänään piisannut. Tuultakin sen verran ettei melontaa edes harkittu. Kun tähän vielä lisätään se, että kipparin nenä alkoi vuotaa kuin paloletku, päivän teemaksi muodostui rauhallinen oleskelu. Vihdoinkin kumpikin on saanut syventyä kevyempään kirjallisuuteen. Kippari on onnistunut lukemaan koko kirjansa, ja siinä sivussa ottamaan useammatkin torkut. Ai kuinka ihanaa!

Luontopolku tietysti piti kävellä. Perinteisten tylsien viittojen sijaan, polku oli merkitty erilaisilla jännillä hahmoilla.

Jo eilis illan grillausvuoron aikan kippari huomasi laiturin (ja grillauspaikan) vieressä käärmeen. Se paistatteli auringossa rauhallisesti into pinkeänä kippari ryntäsi hakemaan kameraa. Koska olemme saaristossa ja kippari on varsinainen käärmetieteilijä, ei heti ollut selvillä mikä matelija kyseessä on. Kamerassa oli tietysti kiinni väärä putki, ja klikkauksen voimasta se luikerteli salamana takaisin koloonsa.

Onneksi tänään siis paistoi aurinko. Eikös käärme ollutkin odottamassa meitä lenkin jälkeen auringonottopaikassaan, ja nyt oli riittän pitä putki että tarkempi kuvakin onnistui. Kuvaa tutkittuamme olemme päätyneet siihen, että kyseessähän on rauhoitettu rantakäärme. Johtopäätökseen on tietysti tultu kipparin kehittyvän kuvaustaidon ja intenetin ihmeellisen maailman avulla. Pää näkyy selvästi ja siinä on isot kilvet, ja luikerrellaan pois, häntä näkyi olevan pitkä ja kapea.

Samaan aikaan eilen saapui myös jännän näköinen vene. Jotain vanhaa ruotsalaismallistoa on, ihan jollan oloinen laite.

Illalla olemme grillailleet makkaroita ja sitlooran katos on purettu. Sunnuntaina ilmeisesti satelee jonkin verran ja tavoitteenamme on lähistollä oleva Brännskär jonka ohi livuimme viime kesänä. Paikka näytti oikein mukavalta ja netissä sitä on kovasti kehuttu.

Saas nähä miten tuulet suosii. 

Leave a comment

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s