Kihtiä mentiin etelään laidasta laitaan kryssien. Kipparin märkä uni täysin lounaasta, oli juuri sitä. Mutta minkäs voit. Tuulta oli n 7-8 m/s ja aurinko paistoi ihanasti. Kun tuuli oli vielä aika lämmin pääsimme nauttimaan Kihdistä täysin siemauksin. Pientä kääntymistä tuulessa oli tietysti, mutta pääsimme Lappoon kohdalle oikein mukavasti.
Siitä eteenpäin asiat menivät huonommin. Lappoon vierasvenesataman edessä laskettiin purjeet koska täysvastainen tuuli yltyi. Kääntyminen täysin länteen Lappvedelle tarkoitti täyttä vastatuulta joka tässä vaiheessa veteli parhaimmillaan puuskissa melkein 13 m/s. Jopa kipparin urheiluhenki suli ajatuksesta tiukasta kryssimisestä joten moottorilla puksutettiin koko matka perille saakka. Nuorisogastit siirtyivät moottorin käynnistyksen yhteydessä vetelemään päikkäreitä ja lienevät illalla ihan pirteitä.
Positiivisena puolena tietysti on, että nyt on tulikuumaa vettä jolla kapteenska sai tiskattua päivän makaroonilaatikon ja ketsupin tahraamat lautaset. Oli muuten hyvää laatikkoa.
Keli tietysti on hieman muuttunut. Matkalla tuli sadepisaroita ja ennusteessa on että vielä illan aikana tulee kunnolla lisää. Mutta kun taivaalle katselee, ehkä se menee ohi.
Naamarasvoja kyllä aamulla laitettiin, mutta taas on nenässä sellainen olo, että olisi voinut laittaa enemmänkin.
Näissä tunnelmissa valmistaudumme illalliseen. Luvassa on jauhelipihvejä, uusia pottuja sekä keitettyjä porkkanoita, salaattia unohtamatta.