19.7.2014 Melontaretki

Rauhalliseen tahtiin hoidimme aamutoimenpiteet ja pakkasimme eväskassimme.  Lastasimme eväät ja koirat kanoottiin ja suuntasimme kohti Napoleonin sarkofagia. Tarinan mukaan muotoillusta kivestä piti tulla Napoleonin arkku, mutta se odottaa vieläkin laivausta puisten parrujen päällä. Olemme useasti katselleet sitä veneestä, mutta nyt astuimme ensimmäistä kertaa maihin kanootin avustuksella.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kun matkaa piti jatkaa kävelimme pienen metsäpläntin läpi. Kapteenskaa oli vaikeaa saada takaisin kanoottiin kun hän jäi poimimaan mustikoita. Ne olivat kieltämättä isoja ja maistuvia.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kädet sinisinä hänet saatiin kuitenkin houkuteltua jatkamaan retkeä.
Meloimme Onaksen saaren kärkeen ja kävelimme upeilla rantakallioilla.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Lämpöä piisasi mutta maisemat olivat mukavat.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Saaren metsiköstä löytyi myös pieni sauna, ilmeisesti kalamiehet ova rakentaneet sen
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Paluumatkalla koirat olivatkiin niin väsähtäneitä, että nukahtivat kanootissa. Mikäs siinä, olihan päivä pitkä ja jännittävä. Veneeseen pääsyään, nukkuminen jatkui sujuvasti.

Leave a comment

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s