Saaristossa on välillä haasteellista saada täydennystä tuoretarvikkeille. Tästä syystä kauppalaiva Christinan saapuminen on iloinen tapahtuma. Kauppalaiva pysähtyy seuramme laituriin kesäisin kolme kertaa viikossa, mutta emme silloin ole paikalla. Tällä kertaa oli tuuri. Erityisen iloinen oli kapteenska, joka ei ollut koskaan aikaisemmin laivaa edes nähnyt. Niinpä liityimme jonon jatkoksi vaikka varsinaista tarvetta ei ollutkaan. Kunhan nyt jätskit saadaan.
Laivan sisällä kapteenska oli hämmentynyt. Valikoima on erittäin runsasta ja monipuolista. Jätskien lisäksi tarttui pari muutakin tarpeetonta asiaa, kapteenska mm. kolminkertaisti viimeisen parin vuoden naistenlehti saldonsa kertaheitolla.
Iltapäivällä päätimme lähteä hieman melomaan. Näimme upean Onaksen Norrgårdin tilan, mutta koko aamupäivän vallinut sumu velloi myös iltapäivällä joten jätimme lenkin lyhyeksi. Päätimme tehdä uuden lenkin seuraavana päivänä.