2.8.2014 Lillfjärden

Aah, onhan siitä jo kaksi viikkoa kun viimeeksi veneessä olimme. Ikuisuus, siis. Yövahdin jälkeen menimme kotiin nukkumaan. Kapteenskalla oli ajatus että olisi heti klo 10 kirppispöytää tarkastamassa ja maksamassa seuraava viikko ja sitten pääsisimme lähtemään.

Aamu-unet kuitenkin venähtivät ja selvisimme veneelle vasta puolen päivän jälkeen. Hieman ennen yhtä kuitenkin saimme köydet irroitettua. Siinä vaiheessa ei ollut vielä tietoa minne mennään. Tuuli oli kuitenkin mitä ihanin lounaanpuoleinen n. 5m/s ja sillähän pääsi. Kippari heitti leikillään että mennään Loviisaan. Matkaa siis taitettiin itäänpäin. Lounaaksi napostelimme kevyesti salaatti, paistettua halloumia ja hieman savustettua lohta. Pysyyi ainakin suolatasapaino hellepäivänä.

Koska tuulen suunta oli oikea, päätti kippari että kokeilisimme mennä Tirmon salmen läpi. Täysmyötäisen siivittämänä päästelimme siiten lossin ohin mukavasti. Siinä vaiheessa piti jo hieman miettiä mihin yöksi mennään. Ennusteen mukaan tuuli kääntyis yön aikana idänpuoleiseksi ja Lillfjärdenillä oleva Hamnholmen olisi sopiva suojaisa paikka.

Purjeet laskettiin juuri ennen rantautumisyrityksiä. Täällä on kallioihin porattu kiinnitysrenkaita joka tekee pysäköinnin helpommaksi ja turvalisemman tuntuisammaksi. Siinä sitten parin renkaan edessä kävimme kurkkimassa miten syvää on. Kipparin edellisestä visiitistä oli kulunut jo jonkin aikaa. Vesi on 20-30 cm matalammalla kuin normaalisti, ja se aiheutti päänvaivaa. 

Kallioiden muodot eivät nyt ihan parhaita olleet että maihin pääsisi mukavasti, ja vielä koiraa kantaen. Saimme ystävällisesti apua jo rantautuneelta moottoriveneijältä. Ankkurikin piti laskea kahteen otteeseen. Ei se toisellakaan kerralla mitenkään vakaasti kiinnittynyt, mutta tätä ei kippari kapteenskalle viitsinyt kertoa. Parhaaksi katsomamme renkaan kohdalla oli juuri sopivasti kiviä keulan kummallakin puolella, mutta pahinta oli, että köli kolisteli pohjaa välillä. Tuulen puolella ei ollut toista rengasta ja kalliokiinnikkeille ei oikein kunnon paikkaa löytynyt.

Koirat saatiin maihin, vaikka sekin oli hieman haasteellista. Tarvelenkillä kippari katsasteli muita paikkoja, mutta mitään mieleistä ei löytynyt. Niinpä lenkin jälkeen muodostettiin suunnitelma B ja irrottauduimme. Suuntasimme kohti Lillfjärdenin sisälahtea katsastamaan pääsisimmekö siellä olevaan laituriin. Tilaa oli, ja  syväystarkastuksen jälkeen pakitimme takaisin, otimme poijusta kiinni ja parkkeerasimme. Kipparia ei nääs yhtään innostnut ajatus kumiveneen tai kanootin pumppaamisesta iltapäivän helteessä. Muuten olisimme vetäneet edustalla olevaan poijuun kiinni ja jääneet siihen roikkumaan.

Hieman iltapäiväsiestaa jonka jälkeen oli Snellmanin ulkofilepihvien vuoro. Kyytipojaksi paistettuja tomaatteja, kesäkurpitsaa ja maissia. Luulisi aamun saakka pärjäävän.

Leave a comment

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s