Päätimme sittenkin osallistua järjestettyyn retkeen vaikka emme ihan fanita sellaisia. Lähdimme Boa Vistan pohjoiselle saarikerrokselle koska sen oli vain neljän tunnin mittainen. Ihan riittävä siis.

Saaren sisäosat ovat karun kauniiita, ja Lapinmatkailijat tunnistavat varmaan karun kivikkoiset erämaat. Täällä ei vaan löydy mitään pieniä puroja ja jokia. Tai ainakaan sellaisia joiss olisi vettä.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Joao Galego nimisessä kylässä, asukkaita pari sata. Siitä jatkoimme matkaa Fundo das Figueirasiin jossa hulppeat nelisensataa asukasta. Vaikka maasto oli mitä oli, suurin elinkeino kuitenkin kuulemma on maatalous. Rannikolla yllättäen kalastus. Keskitulot hulppeat parisataa egeä kuukaudessa.

Viimeinen pysähdys oli Santa Marian rannalla. Ranta on saanut nimensä joskus 1960-luvulla haaksirikkoutuneesta aluksesta joka vieläkin törröttää pystyssä. Torstai iltapäivän kunniaksi palasimme hotellille hyvissä ajoin ruokailua varten.