Sal Rei, Boa Vista

Sal Rei on Boa Vistan pääkaupunki. Jos kyläpahaset olivat pieniä, ei suurin kaupunkikaan ole mikään metropoli.

Kaupungista löytyy kuitenkin kaikki tarpeellinen. Kirkko, keskusukio, kauppahalli, kalahalli sekä oikeustalo. Mitä vielä tarvitaan? No tietty pari pankkia keskusaukion laidalla ja paljon afrikkalaisperäisiä kaupustelijoita.

Perjantain kunniaksi kävelimme rantaa pitkin Sal Reihin. Hiekka on upottavan pehmeää ja noin kuuden kilometrin matka alati paranevassa auringonpaahteessa tuntui yllättävän pitkältä.

Hädin tuskin pääsimme rannalta pois kaupunkin laitamalla, kun jo ensimmäinen kaupustelija hyökkäsi kimppuumme. Pitkän jutustelun jälkeen mies antoi periksi, ja säädyllisen tauon jälkeen Mama Africa hyökkäsi kimppuumme. Olimme kuitenkin jo saaneet hiekat puhdistettua jaloista ja kengät jalkaan, joten Mama Africalle jäi käteen kohtuullisen tyly päivän jatkojen toivotus.

Muutaman askeleen päässä keskusaukio hyökkäsi vastaamme, kuten seuraavat kauppiaat. Sattumalta myös hotellimme portieeri joka oli viettämässä vapaapäiväänsä, oli päivystämässä. Lyöttäydyimmekin hänen seuraan lyhyen ja mielenkiintoisen opastetun kierroksen verran.

Kierroksen päätteeksi palasimme tietysti perheen firman tiloihin, josta ostimme sen matkamuiston jota olimme suunnitelleet. Nyt uskon että tavarat tehdään paikallisesti. Ukon poika istuin kadun laidalla ja hakkaili kirveellä matkamuisto kilpikonnia liukuhihnalla. Meidän tanssijatyttö oli vienyt neljä työpäivää tehdä ja maksoimme siitä n. kymmenen päiväpalkan verran. Lienee ihan kohtuullinen hinta.

image

Kun olimme jättäneet portsarin omiin hommiinsa jatkoimme kiertelyä. Kaupustelijat olivat antaneet meidän olla rauhassa paikallisen . oppaan kanssa. Nyt tilanne oli toinen, ja joka mutkasta singahti joku paikalle tarjoamaan omia No Stress- tavaroitaan. Emme kuitenkaan langenneet kaupustelijoiden ansoihin, ja palasimme rannalle paluumatkaa varten.

Sen sijaan näimme polttarivalmisteluja. Ei tainut olla ihan köyhimmästä päästä kun kaksi vuohta oli illaksi varattu.

IMG_0994

image

Onneksi olimme liikenteessä päivän kaikkein lämpimämpään aikaan. Pilvetkin olivat väistyneet ja saimme aurinkoa koko taivaan täydeltä. Kapteenska oli illalla juuri sen näköinen. Tosin ei se tainut kauheasti sattua.

Näin olimme saaneet taas vajaa viisitoista kilometriä talsittua, pääsääntöiseti aika raskaassa maastossa. Palkinnoksi otimme perille päästyämme ihan alkoholittomat kylmät juomat.

 

Leave a comment

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s