Kotiin

Viikonloppu oli lähestymässä loppuaan, ja Suomenlinna esitteli parasta aamusäätä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta hieman vilpoista oli. Tuulensuojassa ja auringossa olo oli kuitenkin mitä ihanin. Tuuliennuste oli juuri sellainen kuin toivottiin.

Aamutoimenpiteet tehtiin rauhalliseen tahtiin ja kippari viritteli asioita kuntoon tulevaa genakkeeein ensilennätystä varten. Kun kaikki asiat oli saatu kuntoon, köydet irroitettiin hieman ennen yhtätoista ja lähdettiin etsimään sitä kevyttä länsituulta. Heti satama-altaasta päästyämme huomasimme että Wetterstrandien de Joy oli myös taivaltamassa kotiinpäin. Se on hieman isompi, ja genua erityisesti vetää heillä hyvin. Jäämme aina jälkeen.

Kippari viritteli jennyä kuntoon, ja pienen harjoittelun jälkeen se saatiin ylös ja täyttymään kauniisti. Tässä vaiheessa harjoittelua kaikki on hieman uutta, ja aluksi isopurje oli skuutattu väärin ja peitti liikaa. Siinä kun yritimme seurata ja ohittaa de Joyta opimme kaikenlaista. Jiippaaminen onnistui melkein täydellisesti ensimmäisellä kerralla. Kun tuuli oli todella kevyt, se olikin hieman haasteellista ja saimme purjeen kierrettyä upeasti itsensä ympäri. Eli  vaatii lisää harjoittelua. IMG_0047_2

de Joy nosti myös genaakkerinsa Mustan Hevosen kohdalla ja saavutimme heidät. Pelkkä kaapelinmitta erotti meitä kun lensimme eteenpäin. Jäimme kyllä jälkeen, mutta ei niin paljon kuin ennen. Tyydytys oli sanoin kuvaamaton. Kesällä pääsemme siis oikeasti liikkumaan myös myötätuuleen.

IMG_0048_2

Sipoon kohdalla pilvet alkoivat tummua, ja Svartbäckin selälle saapuessamme ensimmäiset pisarat osuivat jo kannelle saakka. On paljon mukavampaa kun on kuiva purje pussissa, niinpä kippari tyhtyi laskemaan purjetta. Ruorimiehenä toiminut kapteenska sadatteli vauhdin tippuessa dramaattisesti. Kippari viilletti kannella ja yritti saada genuaa ulos mahdollisimman nopeasti ettei tulisi lisää sanomista.

IMG_0049_2

Kevyen sateen ropistessa pääsimme kotisatamaan. Iloisena yllätyksenä kipparin vanhemmat sattuivat satamaan saman aikaisesti. Hieman huonoja uutisia toivat. Kapteenskan auton takarengas oli tyhjentynyt. Saimme sen kuitenkin pumpattua sen verran että pääsimme kotiin ja kippari sai vihdoinkin kesäkumit vaihdettua alle.

Viikonloppu oli mitä ihanin. Sääennuste piti loistavasti paikkansa, hieman viileätä toki vielä oli. Kaikki toimii niin kuin pitää ja luvassa näyttää olevan upea kesä.

Leave a comment

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s