Veneilykausi alkaa virallisesti suurimmaksi osaksi vasta muutaman viikon päästä. Koulujen loppu on varmaan hyvä mittapuu. Sitä ennen muutamissa paikoissa alkaa jo päivystys, mutta näin aikaisin vuodesta on aivan turha odottaa yhtään mitään.
Päivä oli mitä kaunein. Aurinkoa on riittänyt, ja tuulikin pysyi mukavasti kuuden sekunttimetrin paikkeilla. Täysin vastaisena. Joten olemme päässeet harjoittelmaan vendailua oikein mukavasti. Vastatuulessa ajaessa, on parempi pitää hiukka enemmän vaatetta päällä, ja erityisesti hyvät hanskat on arvossaan. Kippari osti kevään alennuksista kunnon talvihanskat, -35 astetta luvataan pitävän. Eikä ole ollut kylmä.
Ihanan päivän päätteeksi saavuimme Loviisan edustalle Svartholman linnoitussaarelle. Näky laiturissa oli kaikkea muuta kuin houkutteleva ja kipparin sydän melkein pysähtyi. Kyyneleet eivät ihan vierähtäneet, mutta näky oli lohduton. Edellisestä käynnistä ei ole kuin pari vuotta ja jo silloin laituri oli hieman korjauksen tarpeessa. Nyt se oli jo aivan tuusan nuuskana. Saaren kahvila ilmoittaa avaavansa 29.5 joten onhan tässä 19 päivää aikaa laittaa vieraiden parkkipaikka kuntoon. Taitaa olla niin, että laskevat enemmän isojen vesibussien varaan, kuin tällaisten satunnaisten seikkailijoiden.
Vieressä on isompi laituri jossa muutama poiju. Paikka ei ole ollenkaan hassumpi, mutta juuri tänään tuuli painaa oikeasta suunnasta, eli perästä, sen verran mukavasti, että kapteenska totesi ettei sitä liplatusta jaksa kukaan koko yötä. Nostimme siis purjeet uudestaan ja päätimme mennä rännin päähän, eli ihan Loviisaan saakka. Sataman päivystys alkaa vasta 15.5, joten laiturilla ei ole mitään palveluita. Ravintolat näyttivät kuitenkin olevan auki ja avaruusajan rosteri vessaankin pääsee. Mikäs tässä. Ja huomiseksi on luvassa lännenpuoleista, joten matka Kotkaan taittunee kivasti.