Päätimme sitten lähteä liikkeelle, sillä tiedossa oli pitkä päivä ja tuuliennustekin oli hieman mielenkiintoinen.Petri oli Vaasassa valaissut kipparia hieman Merenkurkun sään mielenkiintoisesta käyttäytymisestä, ja kyllähän se päivän mittaan tuli nähtyä jotenkuten.

Rönnskärin puupooki, Suomen vanhin sellainen, jäi taaksemme, ei aivan niin sumuisena kuin edellisen päivän kuvauksissa.

Saimme taas opetuksen sumussa ajossa. Tällä kertaa tosin aavalla merellä missä isojen laivojen kohtaamismahdollisuus on paljon parempi. Ja kyllähän yksi sellainen sieltä sumusta ilmeistyi. Onneksi se oli monen mailin päässä. Siinä vaiheessa kippari taas toivoi sekä AIS vastaanoti-lähetintä että tutkaa. Pimeälläkin ne olisivat mukavaia lisiä.

Kyllä me purjehdustakin harrastimme kevyessä tuulessa. Parhaimmillaan vetelimme huimaa viittä solmua, mutta pääsääntöisesti 3-4. Lähes kuudenkymmen mailin ylitykseen se vauhti ei riittäisi koirille, joten rautagenualle annettiin 2000 kierrosta joka vauhditti yli viittä solmua. Mitä lähemmäksi Ruotsin rannikkoa lähestyimme, sen paremmaksi keli näytti kääntyvän. Siis auringon puolesta, tuulesta nyt ei tarvitse puhua.

Jossain vaiheessa aavalla merellä GPS kertoi että olimme tulleet Ruotsin vesille ja kippari sai puuhastella uutta lippua saalinkiin.

Perille päästyämme, kaikki surkeus ja murhe jäi taakse. Siitä enemmän seuraavassa postauksessa.