Sunnuntai aamu valkeni hieman koleana ja kosteana. Rannassa seistessä kostea pohjoistuuli paineli ihan luihin saakka. Kapu siirsi paatin vierasvenesatamasta pari kaapelinmittaa nostopaikalle, jonka jälkeen saimme vielä maston pukit paikoilleen ennen nostoa.

Nosto sujui nopeasti ja kivuttomasti, mastohan oli jo kannella ja nostomies oli puolisen tuntia etu-ajassa.

Nythän pääsimme ensimmäistä kertaa näkemään minkälaista jälkeä telakalla oli tehty. Märkänä kyllä kiilsi upeasti. Kaikki oli niin kaunista ja sileää. Kyllä tuolla kelpaa ensi kesänä liukua kevyesti.

Pientä puuhastelua sai kuitenkin vielä tehdä. Kansi ja kyljet piti pestä, ja sehän sujui meiltä iltapäivän lämmittävässä auringonpaisteessa.

Kipparin vanhemmatkin piipahtivat katsomassa miten homma sujuu. Kapun juostessa ylös alas tikkaita pitkin, varttuneemmalla viisaudella äiti epäili hieman tikkaiden kestävyyttä. Mikäs hätä niillä on, ikää vasta reilut kymmenen vuotta,totesi kapu.

Eipä mennyt aikaakaan, niin mitä tapahtui?

Kipparin taitaa olla aika löytää kevennyskeinoja itselleen….

Vaikka iltapäivä olikin upea, laiskuus kyllä yllätti. Miksi rakentaa katosta kauniissa kelissä, kun seuraavalle viikolle on luvattu sateita. Päätimme siis työpäivän siihen, että ihastelimme kättemme jälkeä.