Tänään on perinteinen Pyhän Yrjön päivä.
Tarun mukaan lohikäärme teki pesänsä Selem -nimisen kaupungin lähteen lähelle Libyassa saadakseen vettä valloittamastaan lähteestä, kaupunkilaisten oli tehtävä sopimus lohikäärmeen kanssa, joka vaati itselleen joka päivä lampaan ja neitsyen.
Uhrattava valittiin arpomalla, ja eräänä päivänä arpa osui prinsessa Cleolindan kohdalle. Kuningas anoi tyttärelleen armoa, ja tarjosi kyläläisille kaiken kultansa ja hopeansa, mutta viimein prinsessa jouduttiin tarjoamaan lohikäärmeelle.
Prinsessa vietiin lähteelle, jossa hän epätoivoissaan kääntyi rukoukseen. Tällöin matkustava Yrjö sattui paikalle, ja ritarilupaukselleen uskollisena, hän uhmasi lohikäärmettä ja surmasi sen iskemällä miekkansa sen kitaan, pelastaen prinsessan ja kyläläiset.
Lohikäärmeen verestä versoi ruusupensas täynnä verenpunaisia ruusuja. Kiitollisena kyläläiset hylkäsivät pakanallisuuden ja kääntyivät kristityiksi.
Yrjö on ollut legenda, marttyyri ja suojeluspyhimys jo toista tuhatta vuotta. Hän on tunnettu siitä, että hän puolustaa hädässä olevia, on erittäin rohkea ja ritarillinen sekä kuvastaa esimerkillisellä tavalla miten muita tulisi kohdella. Tästä voimme kaikki ottaa esimerkkiä omaan toimintaamme.