6.7.2014 Minigolf mestaruuskisat

Aina kun on mahdollista, kesän veneretken kohdalla pidämme jossain vaiheessa minigolf illan. Tämä on erittäin vakavamielinen kisa jossa voittajalle palkintona on maine ja kunnia, häviäjät jäävät unholaan. Tänä vuona kisa käytiin oistaiseksi vaikeimmalla kokemallamme radalla Maarianhaminan Äventyrsgolfissa. Radan vaikeutta kuvastaa ekä se, että kapteenska oli ainoa joka missään vaiheessa sai holarin, ja senkin vain kerran. Kisa oli tiukka ja ehkä tuulliset olosuhteet vaikuttivat tuloksiin enemmän kuin arvaamme. 

Ensimmäisen yhdeksän reiän jälkeen gasti K. oli johdossa, mutta koko peli oli vielä auki sillä kaikki muut olivat korkeintaan kolmen lyönnin päässä.

Tiukkaa kisaa jatkettiin jo hieman viilentyneissä oloissa. Keskittymistämme häiritsi ehkä myös edellä menevät hidastelijat ja takana tulevat möykkääjät. Tässä vaiheessa luulisi että gasti A olisi harjoitellut koko talven jotta kilpailulle saataisiin yllätysvoittaja.

Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ole tapahtunut vaikka hetkittäin näkyi aivan loistosuorituksia, joita seurasi romahdus. Kippari jatkoi tasaista suoritusta ja otti viimeisellä reiällä tutun voittajan viitan harteilleen. Ero kilpailijoihin on vuosi vuodelta kaventunut. Tosin tällä kentällä dopingaineiden käyttö ei ollut sallittua joka voi hieman selittää asiaa.

Leave a comment

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s