7.7.2014 Rödhamn

Maarianhamina ei ole aivan niin kuin kaikki muut suurkaupungit. Mittakaavavertailussa se jää aika pieneksi ja siitä syystä kun eilen laituriin pääsimme, voidaan todeta että oikeastaan ruoka- ja ravitsemusliikkeet olivat auki. Gasti K. matkamuistojen ostoskierros ei päättynyt ihan niin onnellisesti kun toivottiin. Siispä viivytimme lähtöämme sen verran että kaupat ehtivät avautua ja pienet ostokset tehdä. Saman aikaisesti kippari kävi etsimässä tuoretta leipää, mutta ei tilanne ollut edellisestä illasta kummasti parantunut. Kauppaa vaihtamalla löytyi paremmalla päivämäärällä olevaa tavaraa.

Hieman yhdentoista jälkeen pääsimme irrottautumaan, ja heti satama-altaasta päästyämme saimme isopurjeen ylös moottorin sammutettua. 

Tuuli oli mukavan leppoisaa eikä täysin vastaista. Mutta väylä on kohtuu kapea, osittain matala ja kivikkoinen joten gastit pääsivät tositoimiin kun vendailtiin ahkerasti.

Matkahan oli kohtuullisen lyhyt, vähän toistakymmentä mailia, eli selvisimme matkastamme alta kolmessa tunnissa. Mutta oli hyvä että olimme ajoissa liikkeellä. Kesäkausi on parhaimmillaan, se näkyi jo Maarianhaminassa. Rödhamnin idyllinen satama on suosittu etappi sekä Ruotsiin lähteville että sieltä palaaville. Saapuessammea paikalle, aivan tyhjiä poijuja ei enää ollut kuin pari ja nyt viiden aikaan iltapäivällä muutama vene on jo kääyntynyt pois ahtauden takia. Kainostelevat turhaan, sillä tilaa saadaan tekemällä, ja joihinkin poijuihin sopii kyllä kolmekin venettä. Keskimmäinen vain ei lähde minnekään ennen muita.

Illaksi ajattelimme grillailla makkaroita ja maissia, kyytipojaksi hieman lettuja. Huomisesta etapista ei ole vielä oikein tietoa. Kipparilla oli toiveita päästä katsomaan kesäteatteria Lappon nuorisoseuran talolle. Sinne vain on matkaa nelisenkymmentä mailia ja esitys alkaa klo 19. Onneksi ei ole lippuja tilattu, sillä sellaisen kryssimispäivän päätteksi voi olla hiukka väsynyt. Tilannettahan ei ollenkaan paranne se, että lämpimät sämpylät saapuvat veneen kannelle vasta hieman ennen yhdeksää….

Voi siis olla että kipparin unelma saa taas odottaa. Harmi, sillä tämä on ensimmäinen musikaali jonka teatteri on laittanut pystyyn.

Leave a comment

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s