17.7.2014 Killinghomen

Killingholmen, käytännössä kotona jo. Lähdimme aamulla käppäilemään Helsingin kauppatorille katsomaan hieman turisteja ja hakemaan mansikoita, herneitä ja kirsikoita. Siellä riittikin vilinää ja vilskettä upeassa kesäisessä auringonpaisteessa. Rannasta lähti jos minkälaista vesibussia ja saaristoristeilyä täynnä iloisia ihmisiä. Kapteenskalle ei riittänyt herkkujen osto vaan matkamuistokojuista piti tarttua pientä korua mukaan. Kipparille tuli lievää ahdistusta väenpaljoudesta, pysähtyminen Helsinkiin kotimatkalla on jo hieman perinteistä ja kertoo auttamattomasti sen, että kesän pitkä vapaa alkaa olla loppu.

Keli oli mitä mainioin ja päätimme suunnata seuramme saareen viettämään muutaman raihallisen päivän, sekä melomaan ympäristössä. Täällä on muutama kivan näköinen paikka jonne emme ole lähes kahden metrin syväyksellä ihan uskaltaneet rantautua. 

Alkumatka risteiltiin moottorilla ensin Hevossalmen kääntösillan kautta ja sitten upean Villingin saaren pohjoispuolelta. Täältä emme tavallisesti kulje, sillä silta avautuu vain puolen tunnin välein, ja se on pakollista moottorilla ajoa. Mutta olipahan upeat näkymät. Helsinki on kyllä aivan mahtava kesäkaupunki, sekä mantereella että saaristossa.

Leppoisa etelä-lounastuuli saatteli meitä itään Villingistä. Kapteenska on hyvin usein kysellyt, etteikö hän olisi veneen kaunistus. Kipparin vakiovastaus on ollut, että keulakuvaksi on kyllä aivan liikaa vaatetusta päällä. Tänään tulikin sitten sellainen upea kevyt myötätuuli ja aurinkoa että pitkän suostuttelun lopputuloksena kapteenska saikin pikku-pikku bikinit päälle. Aurinkrasvaa ei kuitenkaan taidettu levittää ihan riittävästi, joten huomenna voi olla hieman tukalat oltavat. Mutta kippari sai silmänilonsa!

Nyt kellumme tässä ja riippukeinukin on saatu ensimmäistä kertaa ulos. Ilta-aurinko osuu tosin naapureiden rantaan, mutta kippari ei tunnetusti ole mikään auringonpalvoja.

Sunnuntaina suuntaamme sitten kotisatamaan, sillä olemme valinneet vahtivuoron yöksi. Saamme purettua ja siivottua viiden viikon roinat ja ehkä hieman kosteatkin tavarat parempaan säilöön.

Leave a comment

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s