Päivä ei mennyt ihan kipparin suunnitelmien mukaan. Tai siis meteorologien ennusteet oli ihan pielessä.
Kihtiä mentiin ylös jonkun matkaa purjeilla. Ihan mukavalta tuntui neljän solmun vauhti aallottomassa meressä. Ihanuutta ei kuitenkaan jatkunut kuin pari tuntia. Sitten tuli täysvastainen ja aivan mitätön tuuli. Sillä aikaa kun kapteenska meni laittamaan aivan mahtavaa salaattilounasta, kapteeni päätyi rautagenuaan. Sillä sitten pöristeltiin loppupäivän. Aurinkoahan riitti ja oli ihanaa, mutta se meteli.
Matkan varrella kohtasimme purjeveneen joka kaukaa katsottuna eteni joten kuten sillä se teki käännöksiä. Kohdalla kun tulimme, oma mittarimme näytti 0,5 ms ja vene ei liikkunut mihinkään rasvatyynessä kelissä. Purjeet eivät edes lepattaneet. Hetki tämän jälkeen pienellä luodolla väylän vieressä näkyi hylkeitä ottamassa aurinkoa selällään. Näkyhän päihitti aamulla Houtskarissa kummelin päällä olevan kotkanpesän, jossa paria poikasta ruokittiin sekä eilen väylän yli uineen ja melkein alle jääneen peuran kohtaamiset.
Taukopaikaksi päädyimme Katanpään vanhaan linnakesaareen. Se on käytännössä väylän vieressä, eli ei tule ylimääräistä matkaa. Auringon hivellessä kasvojamme rantauduimme puoli kuuden paikkeilla. Koirien ulkoilutuksen jälkeen päädyäädyimme siihen, että on aivan sama jäädä kuin lähteä alkuperäisen ajatuksen mukaiseen Isokarin majakkasaareen. Ylimääräisenä bonuksena itsellemme päätimme viettää rauhallista iltaa grillaten karitsan sisäfilettä. Ennusteen mukaan huomenna sataa joten hieman luksusta on paikallaan.
Grillauksen alkuun mennessä aurinko oli kuitenkin hävinnyt ja kadonnut tuuli saapunut. Se ei kuitenkaan vähentänyt nautintoamme. Ruokailun jälkeen kiersimme nähtävyydet, eli patteristot, vanhan vankila- ja kasarmialueen sekä valvontatornin. Sieltä aukeni upea näköala Jurmoon ja Kihdille.
Nyt köllimme jo punkassa ja kello on herättämässä aamuviideltä…