Mjältööseen ei ollut matkaa kuin kahdeksan mailia, eikä tuuli suosinut meitä joten rautagenua puksutti meidät perille vajaassa kahdessa tunnissa. Kieli keskellä suuta, kapu ohjasi veneen keskeltä salmea rauhaisaan laguuniin.

Ankkuri iski kiinni heti ensimmäisellä laskulla ja kiinnityimme tyhjään laituriin. Saunan edessä olevassa laituriin oli yksi mottorivene parkissa, mutta muuten saari vaikutti autiolta. Pienen hengähdystauon jälkeen, päätimme urakoida 2,1 km kapuamisen Ruotsin korkeimman saaren huipulle. Seuraavaksi päiväksi, kun oli luvattu sadetta, eikä silloin oikein viitsi. Kiipeilyn aikana, totesimme ettei se myöskään ihan viisasta olisi ollut liukkaalla kalliolla.

Hiki virraten ja puuskuttaen pääsimme kuitenkin huipulle. Vaikka aurinko ei ihan paistanut kirkkaana, huipulta avautui aivan mahtava näkymä Höga Kustenille. Ihan pohjanmaan rannikolle ei nähty, mutta nautimme mehut ja suklaapatukan huikeissa maisemissa. Paluumatka kesti noin puolet siitä mitä kipuaminen oli kestänyt. Sadepisaroitakin oli alkanut tulla.

Kun palasimme veneelle, toiseen laituriin olikin ilmaantunut toinen purjevene. Ja heti perään yksi moottorivene. Kun sade alkoi, Vaasalainen purjevenekin ilmaantui kanssamme samaan laituriin. Edellisen parin viikon kokemusten mukaan, nythän oli varsinainen ryysis satamassa.

Menimme ajoissa nukkumaan, sillä seuraava päivä tulisi olemaan pitkä.