Tuulihan oli varsin mukava koko aamupäivän, eikä meidän tarvinnut kryssiä kovinkaan pahasti. Mustan Hevosen kohdalla vetäisimme kohtuu lähelle rantaa katselemaam kapteeni J:n serkun mökkiä. Muutama tekstari myöhemmin, serkkupojan Nimbus oli perässämme ja pysähdyimme melkein keskelle Vuosaaren syväväylää juttelemaan.

Jatkaessamme matkaa tuuli muuttui hieman oikukkaaksi. Villingin edustalla sitä oli vähän ja ei ollenkaan. Söimme lounasta ja kelluimme Santahaminan edustalle, jossa kipparin hermot pettivät ja rautagenua puski meidät viimeiset mailit Suomenlinnaan.

Perille päästyämme, tilanne oli juuri niin paha kuin saattoi odottaa klo 14 kauniina kesälauantaina. Satama oli aivan täynä, ja poistuimme paikalta. Kevyessä tuulessa nostimme taas purjeet, ja jatkoimme matkaa länteen. Kieltämättä kevyt tuuli ja ykkösreiviin vedetty repeytynyt isopurje eivät olleet kaikkein paras kombinaatio, mutta pääsimme eteenpäin.

Pihlajasaaren kohdalla kohtasimme purjehduskilpailun ja puikkelehdimme kahden radan välistäyhdeksän metrin väylää pitkin. Kauniita veneitä oli liikkeellä ja muutama kuvakin onnistui utuisessa iltapäivässä.

Kierrettyämme Pihlajasaaren, päädyimme hyödyntämään iltapäivän paranevaa tuuliolosuhdetta purjehtiaksemme takaisin Killingholmeniin. Sunnuntain ennustehan oli aika vaisu, ja se kyllä näkyi seuraavana aamuna. Kruisailimme Kuivan Hevosen ohi Kaunissaaren eteläpuolelta ja Pirttisaaren pohjoispuolta pitkin saaritukikohtaan. Purjeeet laskimme vasta pari kaapelimittaa laiturista.

Ilta taittuikin mukavasti entrecotea grillaten ja kynttilävalossa aterioiden, ihan vaan kotona odottavia tyttöjä kiusataksemme. Aivan loistavaa päivää jatkettiin vielä vanhojen herrasmiesten kanssa saunoen. Illan pimetessä kapteeni J kaivoi vielä älypuhelimensa esille ja katselimme aivan kirkasta tähtitaivasta. Kippari taisi ensimmäistä kertaa elämässään nähdä tähtikuvioita. Kamerakin oli esillä, mutta tietokoneruudulla kuvat eivät oikein vielä näytä niin hyvältä kuin luonnossa. Pitää vielä harjoitella pimeäkuvausta.

Sunnuntaina lähdimme kevyeen tuulen saattelemana jenniä lennättämään. Kiersimme Emäsalon itäpuolelle ja nautimme aurinkoisesta päivästä. Tuultahan ei ollut nimeksikään ja parhaimillaan vauhtia oli ihan 0,3 solmua. Hästholmenin kohdalla oli todettava, että jos illaksi meinaa kotiin päästä, kannattaa moottori käynnistää. Matkaa ei onneksi ollut kuin viitisen mailia, eli reilun tunnin verran. Upeassa säässä vietetty viikonloppu oli aivan upea, melkein seitsemänkymmentä mailia purjeilla ei ole lainkaan hassu juttu, ja vielä vajaalla isopurjeella.

Vielä on edessä yksi purjehdusviikoloppu. Sen jälkeen Rosinda-neiti taitaa päästä telakalle hieman isompaan huoltoon, jolla toivottavasti sitten pärjäämme seuraavat kymmenen vuotta.